
Kirjoitus on Habiba Alin mielipidekirjoitus.
Viime aikoina uimataito ja vesiturvallisuus ovat olleet paljon esillä mediassa. Tämä herättää tärkeää keskustelua, ja haluan kirjoittaa vähän omia ajatuksiani siitä, miten uimataitoa voidaan parhaiten tukea – erityisesti maahanmuuttajataustaisille tytöille – ja miksi keskustelun pitäisi keskittyä mahdollisuuksiin eikä yleistyksiin.
Viime kesän hukkumistapaukset muistuttivat meitä jälleen siitä, kuinka tärkeää tämä on. Uimataito on elintärkeä turvallisuustaito, ja jokaisella lapsella pitäisi olla mahdollisuus oppia uimaan turvallisesti.
Usein keskustelu maahanmuuttajataustaisten tyttöjen uimataidosta typistyy liian helposti yhteen selitykseen: uskonto tai kulttuuri. Kuulee väitteitä, että tytöt jäävät pois uimatunneilta uskonnolla perustellen ja että yhteisön kontrolli selittää ongelman. Samalla maahanmuuttajataustaiset perheet esitetään yhtenäisenä ryhmänä, vaikka todellisuus on paljon moninaisempi. On tärkeää todeta myös, että missään uskonnossa ei kielletä uimataitoa tai uimista ylipäänsä.
Perheet ovat erilaisia – niin maahanmuuttajataustaiset kuin suomalaisetkin. Osa harrastaa aktiivisesti, osa ei tunne uimahalleja ennestään, ja monilla ei ole mitään uskonnollisia tai kulttuurisia rajoitteita. Yksi ja sama selitys ei sovi kaikille. Uimataidottomuus ei synny uskonnosta, vaan arjen esteistä: kielimuurista, epäselvistä ohjeista, vähäisestä kokemuksesta ja turvallisuuden tunteen puutteesta.
Monet tytöt haluavat oppia uimaan – ja sama pätee äiteihin. Usein äidin oma kokemus ratkaisee, rohkaiseeko hän lapsiaan. Naisten omat vuorot, monikielinen opastus ja matalan kynnyksen alkeisryhmät poistavat esteitä, eivät “YLLÄPIDÄ HAITALLISIA KULTTUUREJA”. Järjestöt ovat tässä avainasemassa: ne tuntevat perheet, rakentavat luottamusta ja tavoittavat ne, joita viranomaiset eivät aina saavuta.
Uimataidosta puhuessa on tärkeää siirtyä pois yleistyksistä ja leimoista. Tarvitaan kuuntelemista, yhteistyötä ja perheiden moninaisuuden tunnustamista. Silloin uimataidon oppiminen onnistuu kaikilta, ja turvallisuus kasvaa.
Uimataito ei periydy uskonnosta tai kulttuurista.
Se periytyy mahdollisuuksista, jotka me aikuiset yhdessä rakennamme.
Ja juuri siinä työssä koulut, viranomaiset ja järjestöt tarvitsevat toisiaan.
kirjoittaja on Espoon kaupunginvaltuutettu ja
Suomen Monikulttuurinen Liikuntaliitto FIMU ry puheenjohtaja
Habiba Ali

Jaa tämä artikkeli