
Puhe SDP:n 48. puoluekokouksessa
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät toverit
Keskityn puheenvuorossani asiakasmaksuihin ja maakuntaveroon. Lopussa muutama sana velkajarrusta ja VM:n roolista.
Olen tehnyt puoluekokoukselle aloitteen, jonka mukaan hyvinvointialueille on annettava verotusoikeus. Jos verotusoikeutta ei ole, hyvinvointialueet paikkaavat talouttaan nostamalla asiakasmaksut tappiin. Terveystaloustieteen professori Mika Kortelainen, joka on tutkinut laajasti asiakasmaksujen vaikutuksia, kritisoi voimakkaasti niiden korotuksia. Kun perusterveydenhuollon asiakasmaksuja nostetaan, se vähentää palveluiden käyttöä erityisesti pienituloisilla, kuten työttömillä ja eläkeläisillä.
Perustelen maakuntaveron käyttöönottoa tutkitulla tiedolla. Taloustieteilijöiden mukaan hyvinvointialueiden verotusoikeus vahvistaa alueiden itsehallintoa, kannustaa palvelutuotannon tehostamiseen, kustannusten hillintään ja resurssien kohdentamiseen asukkaiden toivomalla tavalla.
Tutkimuskirjallisuuden mukaan maakuntaveron käyttöönotto ei kiristä ansiotulojen verotusta eikä nosta kokonaisveroastetta. Kansainvälinen vertailu osoittaa, että vero ei myöskään kasvata alueiden välisiä eroja eikä heikennä eri alueilla asuvien kansalaisten yhdenvertaisuutta. Tarvittaessa eroja voidaan vähentää tasausjärjestelmällä.
Puoluehallituksen lausunnossa ei yhdytty aloitteeseeni maakuntaveron osalta. Poliittisessa ohjelmassa kuitenkin linjataan hyvin, että hyvinvointialueiden rahoituksen on perustuttava verorahoitukseen tai lakisääteiseen sosiaalivakuutukseen. Tämä mahdollistaa maakuntaveron edistämisen. Poliittisessa ohjelmassa myös todetaan, ehdotukseni mukaan, että jokaisella pitää olla mahdollisuus saada sosiaali- ja terveyspalveluja, minkä vuoksi asiakasmaksut eivät saa olla niin korkeat, että ne estävät pienituloisen hoitoon hakeutumisen. Hyvä näin.
Maakuntaveroa perustelee myös se, että asiakasmaksuja peritään vain palvelujen käyttäjiltä. Maakuntaveroa maksaisivat kaikki hyvinvointialueen asukkaat, mikä olisi oikeudenmukaista ja tasapuolista.
Meidän sosialidemokraattien on nyt uskallettava ajaa ihmisten kannalta tärkeitä uudistuksia. Kiitos Matias Mäkyselle, joka on myös tehnyt tätä koskevan ehdotuksen.
Entisenä VM:n virkamiehenä totean kuitenkin, että Mäkynen kritisoi perusteettomasti VM:n toimintaa. Varmistin VM:stä, että kaikki velkajarruun liittyvät vaatimukset perustuvat EU säädöksiin ja tilinpidon tilastointia ohjaaviin säädöksiin. VM ei tulkitse eikä määrittele sääntöjä. Näitä sääntöjä on noudatettava niin kuin niistä on yhdessä jäsenmaiden kanssa sovittu EU:ssa ja pykäliksi kirjoitettu. Nämä säännöt edellyttävät Suomelta ensi sijassa suoria sopeutustoimia – eli menosäästöjä ja myös verotuksen kiristyksiä. Sellaiset talouskasvua kiihdyttävät rakenneuudistukset, joilla ei ole suoria vaikutuksia alijäämään, eivät vähennä sopeutustarvetta.
Hannele Kerola
puoluekokousedustaja

Jaa tämä artikkeli