MIELIPIDE: Poikien oireilu on otettava tosissaan

Ajankohtaista

Julkaistu Länsiväylässä29.1.2025 ja LV verkkolehdessä 17.1.2025

Turvallinen koulu ja some kuuluvat kaikille, kirjoittaja, Ella Immonen huomauttaa.

Yle jalkautui espoolaisiin ja tamperelaisiin yläkouluihin ja uutisoi (9.1.), että 7.–9.-luokkalaisten poikien käytös on muuttunut huolestuttavaksi. Opettajien mukaan kouluissa tulee ilmi yhä enemmän poikien naisvihamielistä, rasistista ja homovastaista puhetta.

Jutun mukaan joidenkin poikien mielestä tyttöjen töniminen ja lyöminenkin on hyväksyttävää, mikä ymmärrettävästi lisää tyttöjen ja kaikkien muidenkin turvattomuudentunnetta.

Juuri nuoret miehet näkivät väkivallan oikeutettuna muita ikäryhmiä enemmän myös taannoisessa NYTKIS ry:n väkivaltatutkimuksessa.

Kimmoke tähän lähtee tiettävästi somevaikuttajista. Samaan kategoriaan kuuluu myös koulutusvastaisuus. Ihmiskaupasta ja seksuaaliväkivallasta syytetty Andrew Tate ja suomalaiset vastineet eivät mielestäni ole terveitä esikuvia kenellekään. Poikiin he kuitenkin tuntuvat vetoavan.

Samaan aikaan somejätti Meta on juuri kertonut höllentävänsä moderointia ja luopuvansa faktantarkistuksesta Yhdysvalloissa (HS 9.1.), mikä tulee entisestään normalisoimaan vihamielistä keskustelua ja lisäämään disinformaatiota. Kulttuuri on muuttunut.

Tämä on surullinen kehitys. Koulun tulee olla lapsille ja nuorille rauhallinen, turvallinen ja kaikesta häirinnästä vapaa paikka oppia, samoin kuin henkilökunnalle tehdä työtään. Opetuksen järjestäjillä on tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuslakien mukainen velvollisuus edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta ja puuttua syrjintään. Kyse ei ole vain pedagogisesta vaan laajasti yhteiskunnallisesta ongelmasta.

Yhteiskunnassa pitää tietysti olla tilaa terveelle maskuliinisuudelle. Koulu-uutisessa kuvatunlainen kehitys ei lukeudu siihen vaan tuntuu poikien hätähuudolta. On tärkeää, että juurisyihin puututaan ja pojat saadaan pidettyä mukana.

Tarvitsemme lisää positiivisia esikuvia ja tilaa kaikenlaisille miehille, ei vain yhdelle mallille. Vuorovaikutus- ja tunnetaitoja tulee opettaa jo pienestä pitäen varhaiskasvatuksessa, koulussa ja kotona. Uskon, että kaikki lähtee kuitenkin meistä aikuisista, ja tämän ratkaiseminen onkin jo todella kimuranttia.

Ella Immonen