
Espoon sosialidemokraattinen valtuustoryhmä järjestäytyi maanantaina 26.5. Ryhmän puheenjohtajaksi valittiin myös päättyvällä kaudella ryhmää johtanut Helena Marttila. Marttila sanoo, että on suuri kunnia päästä luotsaamaan ryhmää kohti uutta kautta yhdessä varapuheenjohtajien kanssa. ”Ryhmässämme on sopiva sekoitus kokemusta sekä uutta intoa, ja olemme valmiita tarttumaan työhön. Meille on tärkeää, että koko Espoota kehitetään tasapuolisesti, kaikille espoolaisille”, summaa Marttila.
Ryhmän varapuheenjohtajiksi valittiin kolmannen kauden valtuutettu Juri Aaltonen ja uutena valtuustoon noussut Ella Immonen.
”Olen erittäin iloinen valinnastani varapuheenjohtajaksi. Vaalikampanja oli upea ja ryhmän koko kasvoi 40%. Tästä on hyvä jatkaa Espoon kehittämistä entistä reilummaksi”, iloitsee ryhmän ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittu Aaltonen.
Toiseksi varapuheenjohtajaksi valitusta Ella Immosesta tuntuu todella merkitykselliseltä sekä uutena valtuutettuna että valtuustoryhmän nuorimpana saada luottamusta tällä tavalla. ”Yhdessä loistavalla joukolla lähdemme tekemään töitä oikeudenmukaisemman ja tasa-arvoisemman kaupungin eteen. Odotan innolla tulevaa neljää vuotta”, kertoo Immonen.
Espoon SD-valtuustoryhmä kaudella 2025-29:
varsinainen valtuutettu | varavaltuutettu |
Maria Guzenina | Tiina Ahlroos |
Johanna Värmälä | Annika Rönni-Sällinen |
Helena Marttila | Petra Manneh |
Elina Kokko | Aulikki Pentikäinen |
Helena Tiitinen | Abdirahman Ali |
Ella Immonen | Ari Schauman |
Terhi Valkeapää | Nazrul Islam |
Juri Aaltonen | Zabi Yawari |
Aino Laine | Niklas Uotinen |
Markku Sistonen | Heini Saikkonen |
Taru Salovaara | Shafie Omar |
Hannele Kerola | Maria Rajala |
Habiba Ali | Olli Lehtonen |
Mikko Lievonen | Nadeem Asghar |
Jaa tämä artikkeli