
Tiedote 30.4.2026 talouden tasapainotuksesta Espoossa
Valtuustoryhmät sopuun talouden tasapainotuksesta – demarit torjuivat kovimmat leikkaukset Espoossa
Valtuustoryhmät ovat saaneet Espoon talouden tasapainotusneuvottelut päätökseen. Espoon sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on mukana neuvottelusovussa. Valtuustoryhmä pitää hyvänä, että sopeutusta haettiin kaikilla keinoilla pelkkien leikkausten sijaan.
Talouden heikko tilanne koettelee myös kasvavaa Espoota. Kun yhteisenä tavoitteena on jopa 70 miljoonan vuosittaiset säästöt, on selvää, että pöydällä oli hurjiakin ehdotuksia. Saimme torpattua niistä pahimmat. Yhteensä tällä valtuustokaudella tavoitellaan noin 210 miljoonan euron sopeutusta.
SDP:tä neuvotteluissa edustivat valtuustoryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Helena Marttila, pitkän linjan kuntapoliitikko, kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtaja Markku Sistonen sekä kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Maria Guzenina.
”Näillä päätöksillä tasapainotetaan taloutta, mutta esimerkiksi opetukseen ei kohdennu säästöjä. Lasten ja nuorten pääkaupungissa kasvun ja oppimisen toimialan turvaaminen on aivan oleellista. Saimme myös turvattua lähipalveluiden toimipisteitä – esimerkiksi ainuttakaan kirjastoa ei suljeta”, neuvotteluita luotsannut Marttila avaa.
Olemme tyytyväisiä, että säästöt kohdistuvat ennemmin ICT-kuluihin ja joidenkin suurten investointien aikataulutusten tarkentamiseen, kuin kaikille kuntalaisille yhteisiin tärkeisiin palveluihin.
Onnistuimme vaikeassakin paikassa turvaamaan espoolaisten edellytykset edistää hyvinvointiaan. ”Demareiden esillä pitämä senioriranneke yli 68-vuotiaille saatiin jälleen säilytettyä maksuttomana”, kertoo Sistonen.
Espoon kaupunki uudistuu uuden kaupunginjohtajan johdolla. Jatkossa tiedolla johtaminen korostuu varhaiskasvatuksessa. Organisaatiossa ryhdytään tekemään asioita fiksummin ja säästeliäämmin esimerkiksi täyttö- ja käyttöasteiden osalta, kun tulevaisuudessa tiedetään tarkemmin, missä lapset milloinkin ovat.
”Meille oli tärkeää, että neuvotteluissa myös tulopuoli oli mukana kokonaisuudessa. On myös oikein, että vaikeassa taloustilanteessa rahastojen korkotuottoja hyödynnetään kuntalaisten palvelujen turvaamiseksi”, muistuttaa valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Juri Aaltonen.
”Korostimme sitä, että esteettömyydestä ei tingitä. Tiukassakaan paikassa päätökset eivät saa olla sellaisia, jotka heikentävät yhdenvertaisuutta ja toiseuttavat joitain espoolaisia”, lisää valtuustoryhmän toinen varapuheenjohtaja Ella Immonen.
Neuvotteluita käytiin kaikkien valtuustoryhmien kesken muutaman viikon ajan. Päätökset ovat osa isompaa kuvaa ja antavat kehyksen käynnissä olevan valtuustokauden vuosittaisiin budjetteihin. Näiden neuvotteluiden pohjalta virkakunta jatkaa yksityiskohtaisempaa valmistelua ja talousarvioneuvottelut käydään tavanomaiseen tapaan vielä erikseen joka syksy.
Lisätietoja:
Helena Marttila
SD-valtuustoryhmän puheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen
050 479 0935
helenamarttilasdp@gmail.com
Juri Aaltonen
SD-valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen jäsen
040 553 8536
Ella Immonen
SD-valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustoimikunnan puheenjohtaja
ella.immonen.sdp@gmail.com

Jaa tämä artikkeli