
Espoon kaupunginvaltuuston syyskausi pyörähti reippaasti käyntiin maanantain 18.8. kaupunginvaltuuston kokouksella.
Pisimpään keskustelimme kaavamuutoksesta Espoon keskuksen alueelle. Moni kokee alueen turvattomana ja seutua on jo kauan yritetty tehdä elinvoimaisimmaksi. Nyt asia etenee, kun valtuusto hyväksyi Espoontorin asemakaavan muutoksen, jossa Keskolla on iso rooli. Muutoksen myötä Espoontorin kauppakeskusta voidaan laajentaa hypermarketilla ja 15-kerroksisella asuintornitalolla.
SD-ryhmän Hannele Kerola esitti erinomaisen toiveen tämän yhteydessä. Koko Espoon SD-ryhmä yhtyy toiveeseen, että Espoon asemanseudun ja kauppakeskukset yhdistävän Siltakadun kehittämistä jatketaan määrätietoisesti. Aluetta on kehitettävä kokonaisuutena, ihmisten kannalta turvalliseksi, viihtyisäksi ja elinvoimaiseksi. Kerolan toivomus hyväksyttiin kokouksessa yksimielisesti.
Lisäksi kokouksessa käytiin läpi pitkä liuta edelliskauden erilaisia valtuustoaloitteita ja yksi valtuustokysymys. Näissä teemoina olivat muun muassa perheystävällisyyden kehittäminen, savusaunan kaavoittaminen ja terveysluontopolkujen lisääminen. Myös aloite yläasteen ulkovälituntien palauttamisesta kirvoitti keskustelua.
Käsittelyssä oli niin ikään SD-valtuutettu Juri Aaltosen hyvä valtuustoaloite vieraskielisten oppilaiden suomen kielen osaamisen parantamisesta. Viranhaltijoilta saatiin kattava vastaus, jossa esitetään myös konkreettista korjausta ongelmaan. Valtuusto toivoo, että Espoo asettaa tavoitteeksi Suomessa syntyneiden S2-oppimäärää opiskelevien osuuden puolittamisen esimerkiksi noin 80 prosentista 40 prosenttiin ja osoittaa tavoitteen saavuttamiseksi riittävät resurssit. Keskustelua tästä tultaneen jatkamaan strategia- ja talousarvioprosessien yhteydessä.
Kokouksessa valtuutettu Kerola jätti vielä valtuustokysymyksen Nuuksion Laihalammen myrkyttämisestä ja tähän liittyvästä kaupungin tiedottamisesta. Myös Helsingin Sanomat tarttui tähän uutisoimalla asiasta!
Tiesithän, että pääset lukemaan Espoon kaupungin päätöksentekoon liittyviä asiakirjoja kaupungin verkkosivuilta. Meille valtuutetuille voit laittaa myös viestiä, jos jokin asia kaupungin päätöksenteossa mietityttää.
Kaupunginvaltuuston kokoukset striimataan suorana Espoon kaupungin YouTube-kanavalle, mistä löydät myös kokousten tallenteet. Seuraava kaupunginvaltuuston kokous pidetään maanantaina 15.9.
Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu, Espoon SD-ryhmän toinen varapuheenjohtaja Ella Immonen
Jaa tämä artikkeli