
Kirkkonummi on tänään päättänyt sanoutua lopullisesti irti Länsi-Uudenmaan kulkukeskuksesta.
Espoon demaripomot Markku Sistonen ja Maria Guzenina vaativat, että Espoon on arvioitava kiireellisesti, onko kulkukeskuksen toiminta enää kestävällä pohjalla tässä uudessa tilanteessa.
Kulkukeskus aloitti toimintansa vuoden alkupuolella ja sen oli tarkoitus kuljettaa Espoon ja Kauniaisten 6000 asiakkaan lisäksi noin tuhatta kirkkonummelaista. Kulkukeskuksen toiminta on puhuttanut niin asiakkaita kuin poliittisia päättäjiä jo pitkään. Toiminnassa on havaittu lukuisia virheitä, joita on pyritty korjaamaan. Poliitikkojen saaman palautteen mukaan epäkohtia ei kuitenkaan ole saatu korjattua riittävästi.
• Ryhmämme on erittäin huolissaan kulkukeskuksen asiakkaiden tilanteesta. Sen toimintaan on kohdistunut valtavasti kritiikkiä, eikä kaikkia toiminnassa ilmeneviä ongelmia ole vieläkään saatu korjattua, sanoo Espoon demareiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Sistonen.
• Kulkukeskus palvelee kaupungin vanhuksia ja vammaisia. On kestämätöntä, että nämä ihmiset eivät ole voineet luottaa palvelun laatuun. Hankkeen kokonaisuus ja toimintaperiaate on syytä arvioida uudestaan, toteaa kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Guzenina.
Negatiivisen asiakaspalautteen lisäksi kulkukeskuksen toiminta on vastatuulessa myös koska Korkein hallinto-oikeus on hylännyt päätöksellään 26.2.2021 Espoon kaupungin Länsi-Uudenmaan Kulkukeskuksen hankintaa koskevan valitus lupahakemuksen. Tämä tarkoittaa, että Markkinaoikeuden päätös jää voimaan ja että Länsi-Uudenmaan Kulkukeskuksen hankinta on kilpailutettava uudelleen.
Jaa tämä artikkeli