Terveiset 13.12. valtuustosta

Terveiset vuoden viimeisestä valtuuston kokouksesta!

Eniten keskustelua valtuustossa herätti mm.maksullinen pysäköinti.

Keskustelua käytiin laajemmin myös siitä, pystyykö valtuutettu vaikuttamaan Espoossa aloitteiden kautta vastaavalla tavalla, kuten esimerkiksi Helsingissä.

Omat valtuutettumme olivat kokouksessa ansiokkaasti esillä:

Johanna Värmälän valtuustotoivomus ”vuoden 2022 aikana arvioidaan millaisilla toimintatavoilla ja millaisin resurssein kouluissa ja oppilaitoksissa voitaisiin toteuttaa Espoon kaupungin nuorisopalvelujen toimintaa” budjettiin liittyen hyväksyttiin äänestyksen myötä.

Hannele Kerolan valtuustotoivomus kaupungin rahastojen käytön periaatteiden selvittämisestä ei valitettavasti saanut riittävää kannatusta äänestyksessä, ihmettelyä tosin aiheutti miksei asiaa voida edes selvittää.

Helena Marttila oli laatinut valtuustokysymeksen pitkäaikaistyöttömyyden ennaltaehkäisystä ja hoidosta

Aulikki Pentikäinen ja Liisa Kivekkäällä oli aloite täydennysrakentamisen kehittämiseksi.

Viimeisenä tekonaan ennen joulutaukoa valtuusto hyväksyi Aulikin toivomuksen liittyen segregaation ehkäisyyn.

Hyvä meidän joukkue!

Jos jokin kaupunginvaltuustossa käsitelty asia jäi mietityttämään tai sinulla on ajatuksia tai toiveita tuleviin asioihin liittyen, valtuustoryhmäämme voi aina olla yhteydessä!

Seuraavan kerran kaupunginvaltuusto kokoontuu aluevaalien jälkeen 24.1.2022!